Porkkalan vuokra-aika – Parenteesi – on käsite, joka herättää kipeitä muistoja Kirkkonummen, Siuntion ja Inkoon vanhoissa asukkaissa. Evakuointi ja vieraan vallan sotilastukikohdan perustaminen kotiseudulle ovat varmasti lähtemättömästi painuneet monen mieleen, mutta se herättää myös iloisia tunnelmia kotiinpaluusta ja sitä seuranneesta jälleenrakentamisesta.
Purkal
Porkkalan niemi on koko historiallisen ajan ollut keskeinen paikka Suomenlahden merenkulun kannalta. Jo Tanskan kuningas Valdemar II Sejrin reittiselostukset keskiajalta tunsivat paikan nimeltä Purkal. Suomenlahden ylitys Viroon matkattaessa tehtiin lahden kapeimmalta kohdalta Porkkalasta. Niemen edustalla olevalle Rönnskärin saarelle rakennettiin 1600-luvulla luotsiasema ja majakka valmistui samalle saarelle vuonna 1800.
Suomenlahden kapein kohta on herättänyt sotilaallista mielenkiintoa kautta aikojen. Ensimmäisen maailmansodan aikana niemelle ja sen edustalle alettiin rakentaa pysyviä linnoituslaitteita, kun Venäjä pyrki rakentamaan silloisen pääkaupunkinsa Pietarin suojaksi ”Pietari Suuren merilinnoitusta”. Linnoitustyöt lopetettiin vallankumouksen johdosta, ja merilinnoituksen laitteet Porkkalan edustalla siirtyivät itsenäistyneen Suomen haltuun.
Strategisesti keskeinen niemi antoi myöhemmin nimensä myös Neuvostoliiton laivastotukikohdalle.
Evakuointi 28.9.1944
Alueen varsinaiseen evakuointiin annettiin aikaa vain yhdeksän päivää. Urakka oli valtava, sillä lähes 10.000 asukkaan ja heidän irtaimistonsa siirtämisen lisäksi oli alueelta ensin korjattava ja sitten vietävä pois koko peruna- ja viljasato sekä osa heinäsadosta. Lisäksi Porkkalan alueelta evakuoitiin yli 8.000 kotieläintä.
Evakuointiin liittyy monia dramaattisia ja jännittäviä tapahtumia, joista edelleen kerrotaan tarinoita. Esimerkiksi Kirkkonummen kirkon evakuoinnissa taiteilija Lennart Segerstrålella oli erikoinen ja vaikuttava rooli. Tyhjennetyn kirkon alttaritaulun korvaamien kookkaalla hiilipiirroksella oli esteettinen ja eettinen kannanotto, joka oli aiheuttaa poliittisen välikohtauksen. Nykyisin tämä hiilipiirros on taas esillä Kirkkonummen kirkossa. Siuntiossa rautatieasema jäi vuokra-alueelle, mutta kirkonkylä jäi Suomen puolelle. Degerbyn pieni kunta jäi lähes kokonaan vuokra-alueen sisään, mikä oli kohtalokasta sen tulevaisuuden kannalta.
11 vuotta
Syyskuun 1944 jälkeen Porkkalan alue oli sen entisille asukkaille suljettu alue. Se eli vain muistoissa. Tunne oli katkera, sillä vähänkään varttuneemmat asukkaat eivät uskoneet enää koskaan näkevänsä kotiseutujaan – olihan vuokra-aika 50 vuotta.
Yritettiin sijoittua uusiin paikkoihin, mutta se ei ollut helppoa, sillä Suomen oli asutettava samaan aikaan noin 400 000 karjalaista, jotka olivat myös menettäneet kotinsa rauhanteossa. Menetetystä maasta saadut korvaukset olivat laiha lohtu. Marraskuusta alkaen vuonna 1947 alueen halki pääsi matkustamaan junalla. Vaunujen ikkunat peitettiin Kauklahden ja Tähtelän välisen matkan ajaksi luukuilla. Tämä ”maailman pisin tunneli” herätti kansainvälistäkin mielenkiintoa, mutta junissa olevat neuvostoliittolaiset vartijat vahtivat tarkoin valokuvauskieltoa. Muuten Porkkalan alue oli valkoinen aukko Suomen kartalla.
Neuvostoliittolaiset aloittivat välittömästi valtavat tukikohdan rakennustyöt. Alueelle tehtiin kaksi lentokenttää – hävittäjäkenttä Friggesbyhyn ja rajavartioston lentokoneille kenttä Degerbyhyn. Tukikohdan keskuspaikaksi muodostui Kirkkonummen keskusta, jossa oli mm. tukikohdan esikunta. Alueen kirkot toimivat yleisesti paikkoina, joissa oli tarjolla monenlaista kulttuuritoimintaa. Alueelle muutti myös siviiliväestöä ja ennen pitkää alue muuttui sangen omavaraiseksi omine sovhooseineen, kauppoineen, kouluineen, elokuvateattereineen ja sairaaloineen.
Tukikohta
Vaikka tukikohta eli omaa suojattua elämäänsä meidän suomalaisten katseilta piilossa, voidaan sen salaisuuden verhoa raottaa. Neuvostoliiton hajottua arkistot ovat auenneet tutkijoille ja ihmiset uskaltavatkin kertoa muistoistaan vapaammin. Niinpä voimme jo kertoa esimerkiksi, kuinka Porkkala oli palveluspaikkana teknikkoluutnantti Gennadi Golinsjkille, joka työskenteli alueella telakka- ja rakennustöissä vuosina 1950-55. Töidensä ohella Gennadi metsästeli ja kalasteli paljon; talvella hän kertoo hiihtäneensä Porkkalan metsissä ja pelloilla.
Monet neuvostonuorukaiset suorittivat varusmiespalvelunsa Porkkalan alueella. Yksi heistä oli kersantti Valentin Smirnov, joka palveli Majvikissä radiotiedustelijana. Korkean mäen laella olevassa komeassa kartanossa kuunneltiin suomalaisten radioliikennettä ja tähystettiin Espoonlahden vastarannalla olevaa suomalaisten tiedustelijoiden tukikohtaa. 1990-luvulla Valentin palasi Kirkkonummelle ja Majvikiin kertomaan kokemuksistaan nuorena sotilaana suljetulla vuokra-alueella.
Porkkalan tukikohdan sotilassairaalassa työskenteli puolestaan silloin noin 20-vuotias Valentina Minosjan, joka sai komennuksen tukikohtaan Lomonosovista Pietarin läheltä. Hän muistaa, että alueella elettiin rauhan tultua aivan normaalia elämää. Sotilaita näki vain sairaalassa, muuten melko vähän. Urheilukilpailuja käytiin katsomassa Kirkkonummen kentällä ja upseerien talossa kuunneltiin konsertteja. Välillä oli tanssejakin.
Siuntion ainoa maitosovhoosi sijaitsi Nordanåssa. 50 lehmän navettaan oli ahdettu 100 lehmää. Karjaa hoitivat todennäköisesti pienikokoiset naiset, koska heiltä jäi navettaan suuri määrä irronneita saappaanpohjia kokoa 30.
1500-luvulta peräisin oleva Sjundbyn kivilinna Siuntiossa sai palvella esikuntarakennuksena. Siitä ovat muistona ulkorakennuksen seinäkirjoitukset ja alueelta löytyneet sotilaiden valokuvat.
Kotiseutu
Porkkalassa syntyi myös paljon lapsia. Yksi heistä toimittaja Alla Gorshkova asuu nykyään Käkisalmella. Hän on syntynyt Porkkalassa vuonna 1946 ja ehti olla siellä lastentarhassa ja käydä kolme luokkaa koulua ennen kuin alue palautettiin vuonna 1956.
Lapsuuden leikkipaikat Jorvaksessa palaavat Allan mieliin – mäkeä laskettiin talvisin ja kesäisin uitiin patoaltaassa. Äiti kävi töissä sairaalassa ja tyttö oli läheisessä lastentarhassa. Alla ja hänen lapsuudenystävänsä pitävät yhä yhteyttä keskenään. Porkkalan aika säilyy kaikkien muistelijoiden mielessä hyvänä aikana. Siellä syntyneet ja kasvaneet, kuten Alla Gorshkova, tuntevat alueen edelleen lapsuuden kotiseudukseen.
Keitä olivat Degerbyn asukkaat Parenteesin aikana? Lukuisat kasvot elävät Brasiksesta 1956 löydetyn filmirullan kuvissa. Kuka tämä tyttönen oli? Degerby Igor -museon kotisivuilla saa lisätietoja hänestä.
1956
Mikään ei palannut ennalleen. Maailmantilanne muuttui nopeasti 1950-luvulla. Itämeren sotilaallinen painopiste siirtyi Etelä-Itämerelle, Porkkalan tukikohta menetti strategisen merkityksenä ja muuttui taloudelliseksi taakaksi Neuvostoliitolle. 1955 ajankohta oli poliittisesti kypsä vuokra-alueen palautukselle. Kylmän sodan ajassa kävi suojasään tuulahdus, kun Neuvostoliitto liennytti suhteitaan länteen. Porkkalan palautuksesta sovittiin syksyllä 1955 ja se toteutettiin 26.1.1956.
Suomalaiset sotilaat ottivat tukikohdan haltuunsa, tutkivat sen ja raivasivat maaston. Vähitellen Porkkalan alueen asukkaat pääsivät palaamaan takaisin koteihinsa. Mikään ei ollut kuitenkaan ennallaan. ”Vuokralaisten” asumiskulttuuri oli ollut kovin erilaista. Rakennuksiin oli tehty radikaaleja muutoksia: asuntoja oli pilkottu pienemmiksi, ulkorakennuksia oli muutettu asunnoiksi ja osa rakennuksista oli kokonaan hävinnyt. Osa pelloista oli kasvanut umpeen, osa pelloista ja metsistä oli saanut palvella sotaharjoitusten näyttämönä. Betonibunkkereita ja muita sotateknisiä rakennelmia oli paljon; saariston linnoitukset oli tuhottu räjäyttämällä.